Hei kaikki tytöt ja pojat ja ne jotka eivät ole ihan varmoja!
Tänään meillä vastataan parisuhteen kiperiin kysymyksiin. Kolkkasimme postimiehen
ja varastimme asiantuntija-Sofian postit. Meidän kaikkien tulisi pitää huolta parisuhteistamme
ja sen takia haluammekin nyt kantaa kortemme kekoon kaikkien onnen puolesta.
Bring it on!

Nimimerkki-Erkki (nimimerkki muutettu) kirjoittaa seuraavaa:

Olemme seurustelleet puoli vuotta. Mies vei kirjaimellisesti jalat alta.
Olimme liikaa yhdessä ja tuli typeriä kinoja.
Nykyisin mies tulee töiden jälkeen luokseni ja lähtee tunnin päästä.
Jos pyydän häntä jäämään, hän ei jää. Hän on töistään väsynyt.
Ystävällisyys on kadonnut. Seksiä emme arkisin enää harrasta.

Huono itsetuntoni nostaa päätään. Pelkään, että mies menee
jonkun toisen luokse tai että hän ei vain enää halua minua.
Pelkään, että kohta meille tulee ero. Hän pussaa ja halaa, kun haluaa.
Tunteista puhuminen on hänelle vaikeaa. Hänen mukaansa suhteemme voi hyvin
eikä tässä olla eroamassa.

Lähtisinkö ja särkisin sydämeni? Suunnittelemme yhteisiä reissuja ja treffi-iltoja,
mutta muuna aikana saan kiskoa jokaisen sanan miehestäni rautalangalla.
-Nick-Eki

Hei, Eki!
Oletko sä jumalauta aivan idiootti?!?!
Hanki itsetunto! Edes jonkinlainen!
Tutkimusten mukaan parisuhteen ihastumisvaihe kestää äx (max 6kk) aikaa, jonka
jälkeen arki astuu kuvaan.
Ihmisillä kun on kaikenlaista hevonpaskaa josta täytyy olla huolissaan.
On työpaikka, laskuja, autoverot, auton vakuutus, liikennevakuutus, tapaturmavakuutus,
tavan vuoksi vakuutus, random vakuutus, paska lätkäjengi joka ei koskaan voita,
liikakiloja, maksettu mutta käyttämättä jäänyt punttiskortti, kavereita, entisiä kavereita,
tulevia entisiä kavereita, univelkaa, asuntovelkaa, verovelkaa...jne...
Ja sitten sen pitäisi vielä kiinnostua kaikista sinun vastaavista ongelmistasi?!?!
Ja kuka helvetti ehtii harrastaa seksiä viikolla??? Kuka jaksaa???
Välillä on ihan kiva vain katsoa pornoa ja kuvitella harrastavansa seksiä.
Ja hitsi, kaikkea muutakin voi tehdä. Esim. vain olla sulassa sovussa sohvalla
sanomatta sanaakaan. Hitlereilläkin toimittiin näin ja hienosti meni!
Jos mies sanoo että kaikki on OK, niin hän myöskin tarkoittaa sitä.
Miehet eivät ole mitään liikaa Cosmoa lukeneita urpoja joiden joka lause on
vähintäänkin kuusimerkityksinen valhe.
Ja kun kysyt mieheltä että "Mitä sä ajattelet?" ja mies vastaa "En mitään"
se tarkoittaa että hän ajattelee jotain mikä sinua tuskin liikuttaa vittuakaan, esim.
"Joo mun mielestä Renneyn kannattaisi nostaa Gagner ykkösen sentteriksi kun se pelaa
niin hyvin Hemskyn kanssa". Ja hauskaahan on se että jos mies kertoo ajattelevansa
tuollaista, olet luultavasti kamalan pettynyt ja vihainen kun vastaus ei ollutkaan
"Sitä miten paljon rakastan sinua, hanipuppeliini mussuntussun hissunkissun".
Ja ei, ei tarvitse lähteä mihinkään. Paitsi jos olet niin uuno että haluat erota siksi
kun miestä saattaa väsyttää duunipäivän jälkeen niin tee miehelle palvelus ja katoa hänen
elämästään.

Ystävällisin Terveisin
-Mies ja Nainen-


Ja päivän lehti auki.

Jaa että Britney on ottanut viimeisen askeleen kohti white trashia.
Siitä on tullut fat white chick with a shiner.
Tulee mieleen vanha vitsi: Kummalla on enemmän hittejä, Whitney Houstonilla vai Bobby Brownilla?

Milläköhän bollockseilla Tuksu myy lippuja häihinsä 150 taalaa/kpl??
Ei sirkukseenkaan maksa niin paljon! Ja niillä on sentään oikeita norsuja!
Niitä söpöjä! Tuksuhan näyttää siltä että koko ajan odottaa sen sanovan "MUUUUUUUUUUUUUU"
Ja tuolla rahalla saa siis vain jonkun drinksun ja pahan mielen. Huntti lisää
niin pääsee seisovaan pöytään jne.
Jos joku haluaa sponssata niin lupaamme käydä tsekkaamassa Tuksun häät ja reportteerata tänne.
Jopas Jotakin.
Otamme myös syvästi osaa "yllättävän keskenmenon" johdosta.

70-luku palasi: Inflaatio syö asuntolainasi.
HHAHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHHAHAHHAHH! Huhhuh! Kuinka monta väittelyä onkaan tullut
käytyä kehareiden kanssa jotka ovat sitä mieltä että asunnon ostaminen Suomesta on
mahtava idea..... "Kato kun maksat sitten omia seiniä ja ei tartte maksaa vuokraa
ja blah-di-blah-di-blah"
Kyllä kannattaa! Ensinnäkin: Joo et maksa vuokraa, mutta maksat vastiketta PLUS lainan lyhennyksiä
ja sitten soittelet viisaammalle kaverillesi rutisemaan kun ei rahat riitä ja olet
ihan kusessa lainasi kanssa ja yhyy byhyy. Ja silti olet edelleen sitä mieltä
että oli mahtavaa ostaa kämppä. 30 vuotta ja pari vitun kallista putkiremppaa myöhemmin
olet vihdoin maksanut asuntosi ja mitä sinulla on?
No sullahan on kämppä jota olet rempannut kalliilla jo monta kertaa
ja get this: se on yli 30 vuotta vanha!
"Joo joo kyllä näiden arvo vaan nousee..." Jep.
Vaikee myydä sieluaan jos kukaan ei halua ostaa.

On muuten pirun paskoja uutisia tänään.
Mitä vitun väliä että joku urpo vuotaa nettiin "salaisuuksia" jotka kaikki
on tienneet jo vaikka kuinka kauan? Hienoa! Mahtava kohu! Afganistanissa on kuollut ihmisiä!!
Jenkit ovat vetäneet Irakilaisia sotavankeja kuokkaan!!
Käsi ylös, kuka EI tiennyt tästä ennen Wikileaksin "paljastuksia"!

Suomen tulevaisuusuhka: Pakkasta kuin Siperiassa!
TÄÄLLÄ ON JO PAKKASTA KUIN SIPERIASSA! SAATANA!
Siperia opettaa! Muun muassa sen että pysy jumalauta kaukana Siperiasta!
Siinä teille, hipit. Whooooo ilmasto lämpenee ja jäätiköt sulaa ja tofukin kallistuu!
Ei ole havaittavissa sellaista kyllä.

LINGERIE FOOTBALL FUCKING RULES!!!
Maailmassa on sittenkin vielä toivoa!
Jenkeissä tytöt pelaavat jefua alusvaatteisillaan!!!
Parasta ever!!
Nyt on vähän vaikea keskittyä tuon videon jälkeen mutta yritettään pitää pakka kasassa jotenkin.
Siis nerokasta! Kuolettavan tylsästä lähinnä seisoskeluun perustuvasta lajista saa
mielenkiintoista koko perheen pornoa tekemällä siitä lähinnä seisokkiin perustuvan lajin!
Päivä on pelastettu! Alkoi jo vituttaa huonot uutisaiheet joista ei saa edes
kelvollista entrya aikaan! Huhhuh. Jumalauta thank GOD for LFL!!!
BATANG! Tota pitää päästä katsomaan livenä!
Kelaa nyt kun istut ständissä puntti märkänä nassuttamassa hodaria ja
tytöt juoksee kentällä puolialasti!!!
 

Jäähyn paikka.